Suljettu koulukeskus

Tämän pienehkön kaupungin keskustassa sijaitseva koulukeskus suljettiin homeongelmien takia v.2012. Läheskään kaikkia tavaroita ei viety uuteen koulukeskukseen, joten ilkivallantekijöillä ja sotkijoilla oli paljon materiaalia jota levitellä ympäri lattioita ja tuhota paikkoja.
Koulurakennus on rakennettu v.1950 ja sen suunnitteli arkkitehti Heimo Kamppuri. Lisäsiipi valmistui v.1954 ja viimeinen laajennus v.1963. Kouluun tehtiin remonttia 2000-luvulla, jonka jälkeen alkoivat homeongelmat.
Koulun käytäviä kävellessä voi vain ihmetellä, miksi kaikki irtilähtevä on pitänyt levitellä lattioille ja osa särkeä aivan palasiksi. Todennäköisesti rakennukset puretaan joku päivä.

Kirjoja ja vihkoja heitelty lattialle
                                                   



Vanha piirtoheitin
                                                                 
Luokkahuone jota sotkettu
                                                       
Huonekalutkin kaadettu/rikottu
                                                     
Liikuntasali jota töhritty
                                                           
Vanha koulukirja


Auditorio
Kirjallinen lahjakkuus huipussaan
Kuin myös tässä...

Käytävä, jonka seiniä töhritty

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Epilepsiasairaala / The Epilepsy Centre [FIN/ENG]

Vanhainkoti / The Nursing Home [FIN/ENG]

Peuran saha / The Peura Sawmill [FIN/ENG]