Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Autiotalo no:8

Kuva
Punainen talo tien varressa, jonka ympärille oli jo vuosien mittaan kasvanut puita, heinikkoa ja muuta risukkoa. Talo on ollut tyhjänä todennäköisesti jo kauan, koska joskus muinoin siihen mennyt tiekin oli kasvanut umpeen ja pihakin oli vain muisto. Mitä ihmettä.... Talon alakerta oli tyhjennetty huonekaluista ja muista tavaroista. Mutta kumminkin joku "taiteilija" oli löytänyt paikan ja jättänyt oman "kuvansa" uunin kylkeen. Talon kellari oli hyvässä kunnossa ja siellä ei home tai kosteus tuoksahtanut. Vain muutamia sankkoja oli jäänyt lattialle. Ullakolle oli sensijaan jäänyt paljonkin kaikenlaista tavaraa. Vaatteita, lehtiä, pahvilaatikoita yms. Ulkorakennukset olivat kohtalaisessa kunnossa. Saunarakennuksessa oli hauska yksityskohta, kun saunan uunissa oli puut valmiina, aivan kuin joku olisi aikeissa lämmittää saunan. Vanha Upon pulsaattorikone, saattaisi toimia vieläkin. Toiseen ulkorakennukseen oli jäänyt to

Suljettu huvipaikka

Kuva
Vuonna 1968 perustettu tanssipaikka, oli yksi koko Suomen parhaista tanssipaikoista 1970-luvulla. Vuosien mittaan siellä soittivat mm. Hurriganes, Eppu Normaali ja v.1986 Dingo. Suosio alkoi laskea 1990-luvulla. On ollut myös tilausravintolana. Rakennus on puurakenteinen. Lopetti toimintansa v.2013. Joutunut toistuvan ilkivallan kohteeksi esim. kaikki ikkunat on rikottu. Paikallisen lehden mukaan vahinkojen on arvioitu nousseen yli 10 000€ tasolle. 1.1.2020 uutisotsikot kertoivat paikan palaneen maantasalle. RIP. Aivan järjetöntä särkemistä, kaikki mitä on irti saatu on tuhottu. Vessatkin on purettu.... Lisää kuvia:  klikkaa tästä