Tekstit

Autiotalo nro:9

Kuva
Ainakin 20 vuotta ellei kauemminkin autiona ollut paikka. Näkyi tielle, koska metsäkone oli käynyt kaatamassa puut pois. Talon katto oli jo antanut muutamista kohdista periksi. Milloinhan on tässä lampussa ollut valo? Eteisestä sisälle otettu kuva. Lattiat ovat jo alkaneet kadota pois, joten sisälle ei ollut turvallista mennä.  Uuni näytti olevan suurin piirtein vielä ehjä. Ikkunasta sisälle otettu kuva. Ulkorakennus. Joku pieni rakennus, liekö ulkohuussi? Ceseta-skootteri. Minkähän kulkupelin runko tämä on? Saunarakennus.

Suljettu koulu Kainuu

Kuva
Suljettu koulu, joka ympäristön perusteella on ollut tyhjänä jo kauan. Takapuolen seinä on alkanut jo pullistua ulospäin. Rakennuksen ulkopuoli alkaa olla huonossa kunnossa. Kaikki ovet olivat valitettavasti lukittu, joten emme päässeet kuvaamaan sisälle.. Oven ikkunasta sisälle otettu kuva. Pihapiirissä oli myös ulkorakennus. Olisikohan jollain ollut sahatoimintaa  jossain vaiheessa. WC-pönttökin on saanut uuden paikan.

Löytöjä Kainuusta osa 2

Kuva
Katosta puolet jo romahtanut. Eteisestä. Sisällepäin, siihen kohtaan missä katto jo romahtanut. Navettarakennus. Taloa vastapäätä ollut jonkinlainen varasto/traktoritalli, josta oli katto jo romahtanut.

Löytöjä Kainuusta osa 1

Kuva
Syksyinen kuvausretki Kainuuseen. Löysimme monta upeaa ja mielenkiintoista kohdetta. Tässä niistä yksi, joka on ollut todennäköisesti jo kymmeniä vuosia tyhjänä. Jäljistä päätellen talossa on ollut jonkinlainen kuisti/eteinen. Tuvan värimaailma oli mielenkiintoinen. Taloa oli tyhjennetty jonkin verran, mutta ovessa olevista jäljistä päätellen paikalla oli käynyt myös kutsumattomia vieraita. Onneksi sisätiloja ei ollut kumminkaan tuhottu. Milloinkahan tässäkin on viimeksi pesty kädet? Portaat yläkertaan. Yläkertaan oli rakennettu jonkinlainen huone. Lattian huonon kunnon vuoksi emme uskaltaneet mennä tutkimaan sitä tarkemmin, joten voimme vain arvailla miksi se oli rakennettu. Ehkäpä jonkinlaiseksi kesähuoneeksi? Siellä näytti olevan heteka, pöytä ja naru, jossa oli vaatteita. Ulkorakennus, jota tuskin enää huomaa kasvillisuuden seasta. Sukset odottavat hiihtäjää. Sauna. Romahtanut rakennus, jo...