Tulipalossa tuhoutunut
Koulu oli rakennettu 1960-luvun alkupuolella. Tulipalon syy oli tuhopoltto. Siis jollain oli taas kerran välähtänyt hyvä idea. Jos voi sanoa, niin onni onnettomuudessa oli, että tuhopolttaja jäi kiinni ja sai tuomion tekosistaan. Rakennukset ovat yksityisomistuksessa.
Koulurakennus oli ilmiliekeissä palokunnan saapuessa paikalle ja mitään ei ollut enää tehtävissä. Koulurakennus paloi maan tasalle.
Pihapiirissä oli myös opettajien asuntolana toiminut rakennus, kaksi autotallia, toista oli ilmeisesti laajennettu jossain vaiheessa ja tässä rakennuksessa oli myös ulkovessat. Ensimmäinen mikä kiinnitti pihassa huomiota, oli erittäin voimakas homeen/kostean haju, joka onneksi hävisi vähitellen pois.
Opettajien asuntolana toimineessa rakennuksessa oli ovet ja joitain ikkunoita auki. Sisälle oli jäänyt yllättävänkin paljon erilaista tavaraa. Mukana myös venäjänkielisiä papereita ja heräsikin kysymys miksi ne olivat siellä. Sähköt olivat katkenneet tulipalon yhteydessä ja rakennus on ollut todennäköisesti siitä lähtien tyhjä. Seuraavana siis kuvia tämän rakennuksen sisältä.
Kommentit
Lähetä kommentti